Kiire ja henkilöstöpula kurittavat koko sote-alaa, mutta sen ei tarvitse merkitä pahoinvoivaa työyhteisöä. Oulun suurimmassa palvelukodissa työntekijät leipovat toisilleen pullaa, kiittävät pienistäkin asioista ja keskustelevat ilman puhtaaksi.
Millainen on hyvä työpaikka? Vastauksen voi tiivistää yhteen lauseeseen: sinne haluaa mennä.
Moniosaaja Sisko Junttila, 54, on ollut töissä palvelutalo Hiirosenkodin Caroliinakoti-kuntoutusosastolla kuusi vuotta, eikä häntä ole vielä kertaakaan tympäissyt tulla töihin.
Syitä leipiintymiseen kyllä löytyisi. Hiirosenkotia kurittavat samat surkeudet kuin koko sote-alaa. Henkilökuntaa on jatkuvasti liian vähän, sijaiset eivät aina ole ammattitaitoisia, eikä asiakkaiden palvelemiseen ole tarpeeksi aikaa.
Hiirosenkoti on Oulun suurin palvelutalo, jossa on 11 eri osastoa ympärivuorokautisille asukkaille sekä päivätoimintaa. On kuntoutusosastot, pitkä- ja lyhytaikaispaikkoja, saattohoito-osasto ja kehitysvammaisten lasten vuorohoito-osasto. Sisko Junttila on ollut töissä jokaisella osastolla, eikä mikään niistä ole vapaa alan kroonisista ongelmista.
– Ketään ei kiusata. Me ollaan sen näköisiä, värisiä ja mallisia kuin ollaan.
Silti hän kävelee lähistöllä sijaitsevasta kodistaan työpaikalleen riemumielin – myös kello 6.30 alkaviin aamuvuoroihin, vaikka hänen sisäinen systeeminsä vastustaa aikaisia herätyksiä niin paljon, että soimassa on kaksi herätyskelloa.
Hiirosenkodin ilmapiiri on nimittäin aivan ihana. Miten tällainen taikatemppu onnistuu? Sisko Junttila paljastaa hyvinvoivan sote-työpaikan salaisuudet.
Laske jutun lopussa olevasta listasta, kuinka monta Hiirosenkodin hyvinvointiniksiä toteutuu sinun työpaikallasi!
Pientä ekstraa
Perjantaiaamupäivänä viiden hengen hoitotiimi häärää voileipiä avokeittiössä. Asukkaat istuskelevat hymyssä suin kukilla, tauluilla ja somilla huonekaluilla sisustetussa oleskeluhuoneessa.
Yksi tekijä Hiirosenkodin viihtyvyydessä ovat mieltä rauhoittavat, silmää ilahduttavat tilat. Sisällä on kodikasta ja ulkona kaunista. Se auttaa työyhteisöä muistamaan, että heidän työllään on yhteinen päämäärä.
– Asukkaiden vuoksi me täällä olemme ja teemme töitä. Jokainen tekee erilaista työtä: kiinteistönhoitaja, moniosaaja, hoitaja, lääkäri. Silti päämäärä on aina, että asukas voi hyvin, sanoo Sisko Junttila.
Junttila kuvaa työyhteisöään joustavaksi, auttavaiseksi ja tukea antavaksi. Jokainen voi luottaa siihen, että muut tekevät oman työnsä. Arki pyörii kuin itsestään.
– Et huomaakaan, kuinka kaikki on tullut tehtyä! Iltavuorosta kotiin lähtiessä tietää, että nyt on kaikki pulkassa, iltapalat tarjottu ja hoitajat antaneet iltalääkkeet ja hoitaneet iltapesut. Valtakunnassamme kaikki hyvin.
Luottamus on se kaikista tärkein asia.
Auttamisen ja tukemisen kulttuuri on itseään ruokkiva hyvän kehä. Kun Junttila kuusi vuotta sitten tuli kuntoutusosastolle, hän toi mukanaan oman kahvipannunsa ja alkoi tehdä pieniä ylimääräisiä tekoja, kuten valmistaa iltavuorolaisille ja asukkaille kaakaota ja voileipiä. Iltavuoroon tulleet hoitajat alkoivat jättää Junttilalle kiitoslappuja. Joulun alla yöhoitaja jätti Junttilalle tervehdykseksi pehmotontun. Kehu- ja kiitoslapuista tuli talon jokapäiväistä arkea.
– Kaikkea tämmöistä pientä. Viesti on, että minä huomioin sinut.
Jaksamista haasteiden keskellä
Työ hoitolaitoksessa on raskasta, eikä palkka vastaa vaatimuksia. Korona-aika lisäsi kuormitusta entisestään: potilasmäärä nousi ja hoitokodissa piti esimerkiksi eristää influenssasta kärsiviä. Kun asukkaita on 15 ja hoitajia kaksi, tilanne on haastava. Hyviä hoitajia on karannut Hiirosenkodistakin muualle, pahimmillaan yhdessä rytäkässä. Moni on vaihtanut alaa. Opiskelijat tulevat mutta myös menevät.
Jaksamista ja yhteishenkeä verottaa myös asukkaiden vaihtuvuus ja varsinkin psykogeriatristen asiakkaiden toisinaan ennakoimaton käyttäytyminen.
Lue lisää: Stressi vahingoittaa aivoja – Näin selätät kiireen ja pidät huolta pääkopasta
Turbulentissa työyhteisössä ilmapiiri pysyy Junttilan mukaan yllä avoimuudella. Se tarkoittaa kahta asiaa: jokaisen hyväksymistä sellaisena kuin hän on ja uskallusta puhua ongelmista suoraan. Silloin työyhteisö voi saavuttaa sen kaikista tärkeimmän, luottamuksen.
– Nauramme, itkemme ja iloitsemme hoitajien ja asukkaiden kesken. Se on elämää.
Junttilan isoäiti opetti, että kenenkään ihonväri, uskonto ja seksuaalinen suuntautuminen eivät kuulu työelämään. Sen opin noudattaminen Caroliinakodissa on yksi syy hyvään maineeseen.
– Täällä saa kysellä typeriä ja tehdä virheitä. Ketään ei haukuta tai kiusata. Me ollaan sen näköisiä, värisiä ja mallisia kuin ollaan, ja jokainen saa uskoa mihin haluaa. Sillä pääsee jo pitkälle.
Harva haluaa olla hankala
Työpaikalla ongelmista puhumista voi olla kiusaus välttää, sillä harva haluaa hankalan tyypin maineen. Junttila rohkaisee puhumaan. Kun hän tuli Caroliinakotiin, silloin vielä 4C-osastolle, ”muutaman hoitajan kanssa meinasi kemiat ottaa yhteen” siitä, mikä kenenkin vastuulla on.
Pari pärähdystä puhdisti ilman, ja roolit selkeytyivät. Asioiden riideltyä ihmiset lähentyivät. Toisella kerralla taas palvelupäällikkö irtisanoi työntekijän koeajalla ja ilkeät juorut lähtivät liikkeelle. Junttilan mukaan työntekijät unohtivat, että irtisanomiseen on oltava painavat syyt eikä esihenkilöiden tarvitse kertoa niitä julkisesti.
Palvelupäällikkö, palveluohjaajat ja Junttila istuivat yhdessä alas ja kävivät asian läpi.
– Loppujen lopuksi työnantajamme Compass Groupin Pohjois-Suomen johtaja soitti minulle: aivan mahtavaa, että pystyit tukemaan omaa esimiestäsi.
Maailman parhaatkaan tyypit eivät pysty ihmeisiin, jos esihenkilötyö ei toimi. Sisko Junttilan mukaan Hiirosenkotia on johdettu hyvin. Kaksi palveluohjaajaa ja palvelupäällikkö ovat usein etätyössä eivätkä mikromanageeraa. Silti heidät tavoittaa yhdellä puhelinsoitolla. Esihenkilö laatii työvuorolistat ja opettaa uudet käytännöt mutta antaa työntekijöiden hoitaa työnsä vapaasti omalla tyylillään.
Junttila muistelee entisiä työpaikkojaan, joista osassa on vallinnut 1980-luvulle jämähtänyt kyttäyskulttuuri. Siitä eroon pääseminen on hänen mielestään olennaista myös siksi, että kriisissä kärvistelevä ala houkuttaisi uusia osaajia.
Kerran kuussa henkilökunta istuu fiiliskahveille palvelupäällikön ja palveluohjaajien kanssa.
– Voidaan siinä purkaa, jos on jotain mielen päällä. Ne ovat hiivatin ihania tilanteita.
